lunedì 5 ottobre 2009

Perjantai-illan huumaa

Perjantaina tapasimme Bolognassa neljän naisen voimin: Laura, Tiina, Anne ja allekirjoittanut.
Paikka, jonka oli valittu lähinnä vain sen vuoksi, että se on aseman vieressä, osoittautui laadultaan hieman heikohkoksi. Joten vaikka tuolilta putoilevat asiakkaat ja hedelmäpelin kilinä luokin kiinnostavan ja pittoreskin ympäristön, päätimme seuraavalla kerralla tavata Bolognassa viereisessä Galleria 2 Agosto: ssa, sekin ihan aseman vieressä.

Lisäksi päätimme, että seuraavassa tapaamisessa otamme esille tärkeitä asioita:

- pikkujoulu ( alustavasti ehdotettiin itsenäisyyspäivää, joka sattuu sopivasti sunnuntaiksi)
- jäsenmaksujen ja -tietojen päivittäminen
- mahdolliset tulevat retkisuunnitelmat.

Tämä olkoon siis virallinen kokouskutsu Modenan tapaamiseen. Jos haluat vaikuttaa, tule!
Ja vaikka et haluaisikaan vaikuttaa vaan vain höpistä, tule!

Kiitos vielä naisille hauskasta vaikkakin lyhyestä illasta,
Sari

venerdì 2 ottobre 2009

Lokakuun uutisia Suomi-Seurasta

Ulkosuomalaisparlamentin kuudes istunto on toukokuussa

Ulkosuomalaisparlamentin seuraava istunto pidetään 24. - 25.5.2010 Helsingin Yliopiston tiloissa. Istunnossa käsiteltävät aloitteet on jätettävä sihteeristölle viimeistään 24.2.2010, mutta jo nyt on oiva aika ruveta miettimään ja suunnittelemaan aloitteiden aiheita. Ulkosuomalaisparlamentin Internet-sivuilla ovat ohjeet, lomakkeet ja esimerkit: www.usp.fi ja sihteeristö auttaa myös mielellään aloitteiden valmistelussa. (info@usp.fi.). Voitte olla myös yhteydessä alueenne varapuhemieheen aloitteisiin liittyvissä kysymyksissä.
Ulkosuomalaisparlamentin sivuilla voi myös tutustua vanhoihin aloitteisiin ja päätöslauselmiin: www.usp.fi/toiminta/aloitfi.php?kieli=fi
Voitte lähettää aloitteita vaikka heti. Näin varmistetaan, että sihteeristö ehtii paneutua aloitteen aiheeseen ja tehdä hyvän taustatyön ennen istuntoa.
Aloitteet jätetään yhteisön nimissä, ja aloitteessa on oltava puheenjohtajan allekirjoitus. Jokainen USP:n toimintaan osallistuva yhteisö on oikeutettu jättämään aloitteen, riippumatta siitä, aikooko se olla läsnä istunnossa tai ei.
Täysistunto pidetään Helsingin Yliopiston juhlasalissa, ja valiokuntatyöskentely tapahtuu yliopiston päärakennuksen luento- ja seminaaritiloissa.
Istunnon aikataulu on seuraava:
24.11.2009 Kutsut istuntoon lähetetään USP:n yhteisöille
24.02.2010 Yhteisöjen viimeinen ilmoittautumispäivä ja aloitteiden viimeinen jättöpäivä
12.04.2010 Osallistujien nimet ilmoitettava sihteeristölle
24.04.2010 Aloiteyhteenveto, toimintaraportti ja esityslista postitettu ilmoittautuneille
24.05. – 25.05.2010 ISTUNTO
24.07.2010 Istunnon pöytäkirja lähetetään kaikille osallistujille

Perjantaina 21.5. järjestetään entiseen tapaan Senioriseminaari. Sunnuntaina 23.5. pidetään ulkosuomalaisten jumalanpalvelus Helsingin Tuomiokirkossa kello 10:00 sekä sen jälkeen aluekokoukset. Helsingin kaupunki järjestää istunnon kunniaksi vastaanoton parlamenttiin osallistujille Kaupungintalon juhlasalissa maanantaina 24.5. klo 18:00 – 19:30.
Ulkosuomalaisparlamentin toimintaan pääsee mukaan täyttämällä ratifiointilomakkeen. Ohjeet ja kaavake löytyvät USP:n nettisivuilta www.usp.fi/jasen/index2.php?sivu=55. Täytetty lomake palautetaan sihteeristöön eli Suomi-Seura ry:hyn. Jäsenmaksua ei ole.
Kutsut istuntoon postitetaan marraskuun loppupuolella kaikille ulkosuomalaisparlamentin toimintaan osallistuville yhteisöille.
Istuntoon osallistuminen edellyttää USP:n sääntöjen hyväksymistä ja sillä tavoin virallista toimintaan mukaan tuloa, mutta liittyminen on helppoa ja nopeaa. Tervetuloa siis kaikki ulkosuomalaisyhteisöt ulkosuomalaisparlamentin toimintaan mukaan!
Lue lisää istunnosta, aluekokousten pidosta, majoitusvaihtoehdoista ja aloitteista USP:n nettisivulta: www.usp.fi/toiminta/index2.php?sivu=675
Tervetuloa Helsinkiin toukokuussa!

Eurooppalaisen sairaanhoitokortin myöntämiseen muutoksia ensi vuonna

EY-lainsäädäntö uudistuu ensi vuoden toukokuun alussa. Uudet muuttuvat säännökset koskevat myös Espanjassa asuvia suomalaisia eläkeläisiä, mutta vaikuttavat käytännössä vain niin, että eurooppalaisen sairaanhoitokortin myöntäjämaa vaihtuu niillä vakituisesti Espanjassa asuvilla eläkeläisillä, jotka saavat eläkettä vain Suomesta.
Muutos ei vaikuta mitenkään Seguridad Socialin myöntämään sairausvakuutuskorttiin (tarjeta de la seguridad social).
Eurooppalaisen sairaanhoitokortin tulee kuitenkin muutoksen jälkeen myöntämään Suomen Kansaneläkelaitos Kela.
Kela tiedustelee kirjeitse ulkomailla asuvilta eläkeläisiltä, onko heidän olosuhteissaan tapahtunut muutoksia. Kelan seurantakirjeessä kysytään Suomesta muuton jälkeen tapahtuneista muutoksista, jotka voisivat vaikuttaa siihen, mikä maa on eurooppalaisen sairaanhoitokortin myöntäjä. Kysymykset koskevat työntekoa muissa maissa, toisista EU-maista myönnettyjä eläkkeitä ja mahdollista muuttoa toiseen asuinvaltioon. Kirjeeseen on annettu kolme kuukautta vastausaikaa.
Kela lähettää talvella 2010 lisätietoja eurooppalaisen sairaanhoitokortin hakemisesta, myöntämisestä ja toimittamisesta kaikille niille henkilöille, joita muutos koskee.

Syksyn 2009 yhteishaku käynnissä

30.9.- 9.10.2009
järjestettävässä yhteishaussa haetaan tammikuussa 2010 alkavaan toisen asteen ammatilliseen koulutukseen. Hakemus täytetään Internet-osoitteessa www.haenyt.fi ja se tulee jättää virallisena hakuaikana. Huomaa, että hakuaika umpeutuu 9.10.2009 jo klo 16:15 Suomen aikaa.
Syksyn yhteishaussa voi hakea vain ammatillisiin oppilaitoksiin sekä yhden lukuvuoden kestävään kotitalousopetukseen. Lukiokoulutukseen haetaan kevään yhteishaussa. Ajankohtaista tietoa toisen asteen koulutuksesta ja syksyn yhteishaun koulutustarjonnasta on osoitteessa www.koulutusnetti.fi.

Ruotsinsuomalainen kulttuuri sai oman äänenkannattajan

Ruotsin kulttuurilehtivalikoima sai odotetun lisän, kun kaksikielisen Sheriffin ensimmäinen numero ilmestyi syyskuussa. Lehti keskittyy ruotsinsuomalaiseen, suomalaiseen ja suomenruotsalaiseen kulttuuriin. Lehden nimeä tekijät selittävät viittaamalla sheriffin rooliin puolustajana.
Sheriffi on saanut rahoitusapua eri säätiöiltä, ja sen on tarkoitus ilmestyä neljä kertaa vuodessa.
Ruotsin tilastokeskuksen mukaan Ruotsissa asuu noin 675 000 suomalaistaustaista henkilöä. Siitä huolimatta siellä ei ilmesty yhtään suomenkielistä päivälehteä Ruotsin Sanomien loputtua reilut neljä vuotta sitten. Maassa ilmestyy kuitenkin viikoittainen sanomalehti Ruotsin Suomalainen sekä mm. Liekki-lehti.
Göteborgilaisten tekijöiden Sheriffi on suunnattu sekä suomenruotsalaisille että ruotsalaisille lukijoille, ja siksi kaikki jutut ovat molemmilla kielillä. Ruotsinsuomalaisen kulttuurin lisäksi lehdessä on sekä suomalaisen että suomenruotsalaisen kulttuurin kuulumisia.
Kulttuurin saralla Ruotsissa vaikuttaa melkoinen joukko suomalaistaustaisia näyttelijöitä, kirjailijoita, muusikoita ja tanssijoita, kuten näyttelijä Stina Ekblad, kirjailija Susanna Alakoski, muusikko Anna Järvinen ja koreografi Virpi Pahkinen.
Ensimmäisessä Sheriffin numerossa liuta ruotsinsuomalaisia muusikkoja pohtii suomalaisuuttaan ja sen vaikutusta luomisprosessiin. Otsikon Det sverigefinska musikundret / Ruotsinsuomalainen musiikki-ihme alta löytyvät mm. Ruotsissa erittäin suositut Markus Krunegård, Anna Järvinen, Frida Hyvönen, Amir Chamdin ja Anna Maria Espinosa. Ruotsin tangobuumi on myös mukana.
Kirjallisuuden puolella ensimmäinen Sheriffi tarjoaa pääasiassa suomenruotsalaista. Kjell Westön ja Monika Fagerholmin lisäksi esitellään Miika Nousiainen, jonka Vadelmavenepakolainen on juuri ilmestynyt ruotsiksi.
Sheriffiin kirjoittavat mm. Intian ainoa ruotsinsuomalainen kulttuuripersoona, göteborgilainen kirjailija Zac O’Yeah ja Ivana Helsingin perustaja, muotoilija Paola Suhonen, joka nykyisin vaikuttaa elokuva-alan opiskelijana New Yorkissa.
Sheriffi sai runsaasti huomiota ruotsalaisessa mediassa jo ennen ensimmäisen numeron ilmestymistä. Päätoimittaja Sanna Posti Sjömania on haastateltu niin televisiossa ja radiossa kuin lukuisissa päivälehdissä. Hän itse muutti nelivuotiaana Oulusta Ruotsiin ja on työskennellyt neljä vuotta toimittajana Ruotsin radiossa ja lehdissä.
www.sheriffi.se, toimitus@sheriffi.se
Lehdestä kertoi ensimmäisenä Suomessa YLE:n Radion kulttuuriuutiset.

Ulkosuomalaisten nuorten talvileiri Rautavaaralla

Metsäkartanon nuoriso- ja luontomatkailukeskus Rautavaaralla toivottaa kaikki 14–16-vuotiaat ulkosuomalaiset nuoret tervetulleeksi talvileirille helmi-maaliskuussa 2010! Leiri järjestetään 28.2. – 7.3.2010.
Leiri kokoaa yhteen ulkosuomalaisia nuoria nauttimaan Suomen talvesta ja laadukkaasta leiriohjelmasta. Hanget ja satumaisen kaunis luonto tarjoavat upeat puitteet talviloman viettoon! Leiriaktiviteetit sisältävät monipuolisesti talvisia urheilulajeja, kulttuurisia aktiviteetteja, käsitöitä, luontoaktiviteetteja ja suomen kielen harjoituksia.
Metsäkartano sijaitsee Rautavaaralla, upeissa erämaisemissa järven rannalla. Metsäkartanolla on ensiluokkaiset puitteet, jotka luovat miellyttävän ilmapiirin. Se on ekologinen matkailukohde, jolla on EU:n ympäristömerkki.
Metsäkartano kuuluu Suomen kymmenen erinomaisesti varustettuun nuorisotyön osaamis- ja matkailukeskuksen verkostoon. Keskusten tehtävänä on kehittää nuorisotyön menetelmiä, toimia nuorison osaamis- ja kehittämiskeskuksena sekä edistää nuorison liikkuvuutta Suomessa ja ulkomailla. Keskusten toimintaa ohjaa nuorisotyölaki ja tämän toteutumista keskuksissa valvoo opetusministeriö. Lisätietoja: www.suomennuorisokeskukset.fi, www.metsakartano.com.
Talvileiri on tarkoitettu 14 – 16-vuotiaille ulkosuomalaisille nuorille.
Osallistujien huoltajien tulee huolehtia osallistujien matkoista Helsinkiin. Leirin hintaan sisältyy kuljetus Helsingistä (lentokentältä ja keskustasta) Metsäkartanolle. Metsäkartanon nuoriso-ohjaaja on vastassa Helsingissä.
Osallistujat majoittuvat jaetuissa 2-4 hengen huoneissa Metsäpirtissä (176 m2) jossa on 22 vuodepaikkaa kuudessa huoneessa. Rakennuksessa on sähkösauna, tupa ja hyvin varusteltu keittiö. Yleisötietokone on päärakennuksessa.
Ruokailut tapahtuvat buffet-tyylisenä Metsäkartanon päärakennuksen ravintolassa. Ruoat valmistetaan ekologisesta lähiruoasta. Ilmoittakaa mahdollisista erikoisruokavalioista ja -allergioista.
Päivittäinen leiriohjelma sisältää erilaisia aktiviteetteja, joiden teemat liittyvät urheiluun, luontoon, kulttuuriin, suomalaisuuteen jne. Metsäkartanon kielitaitoiset oppaat pitävät huolta ohjelman kulusta ja turvallisuudesta. Ohjelmaan kuuluu esimerkiksi lumikenkäilyä, kelkkailua, hiihtoa, erätaitoja, käsityöpajoja, pulkkamäkeä, jousiammuntaa, curlingia ja seinäkiipeilyä.
Ohjelma sisältää erityisesti aktiivisia suomalaiseen kulttuuriin ja suomen kieleen liittyviä työpajoja.
Osallistujien tulee huolehtia omasta matkavakuutuksestaan leirin ajaksi.
Osallistumismaksu on 539 EUR per osallistuja
Osallistumismaksu sisältää:
- Majoitus koko leirin ajan 2-4 hengen huoneessa
- Täysihoito (kaikki ruokailut buffet-tyyliin)
- Ohjelmassa mainitut aktiviteetit ja niissä tarvittavien varusteiden lainat
- Vapaa kuntosalin käyttö
- Nuoriso-ohjaaja /Metsäkartanon opas koko leiriohjelman aikana
- Meno-paluu linja-autokyyditykset Helsinki-Vantaan lentokentältä tai Helsingin keskustasta
Metsäkartanon oppaan kanssa.
Yhteydenotot: Maija Jeskanen, Kansainvälinen koordinaattori,maija.jeskanen@metsakartano.com, puh. +358-40-3564530

YLE Areena uudistuu

Suomen suosituin netti-tv ja -radio YLE Areena uudistuu. Uudessa Areenassa ohjelmat ovat entistä selkeämmin esillä ja vaivattomammin käyttäjien löydettävissä.
Uudistuksen myötä Areenan video- ja audio-sisällöt ovat flash-formaatissa, joten palvelua pystyy käyttämään yhä useampi. Myös kuvanlaatu ja ääni ovat entistä parempia ja podcastien lataaminen on yksinkertaisempaa.
YLE Areenasta julkaistaan aluksi beta- eli testiversio, jota käyttäjät saavat kommentoida ja arvioida. Kehitystyön edistymistä voi seurata Areenassa, ja aiheesta voi käydä keskustelua Areenan blogissa.
Uusi Areena korvaa nykyisen palvelun kevään aikana. Toistaiseksi molemmat versiot ovat käytettävissä rinnakkain.
Alkuvaiheessa beta-versiossa ei ole kaikkia samoja ohjelmia kuin alkuperäisessä Areenassa, mutta palvelun sisältö karttuu jatkuvasti. Mukana on suuri joukko yleisön suosikkeja, mm. tv-draamat Pasila, Kotikatu ja Metsolat sekä tuoreimmat tv-uutiset. Myös suositut liveradiot ovat kuunneltavissa beta-Areenassa.
Jo betavaiheen aikana YLE Areena levittäytyy myös yle.fi:n ulkopuolelle. Areenan saa vaikka omille nettisivuille uusien yle.fi:n ulkopuolellekin upotettavien playereiden avulla.
YLEn netti-tv ja -radio YLE Areena on Taloustutkimuksen verkkobränditutkimuksen mukaan Suomen arvostetuin verkkomediabrändi. Areenaan tehdään lähes 3,5 miljoonaa vierailua kuukaudessa. http://areena.yle.fi/

Kirkon toiminta vahvistuu verkossa

Kirkko aloittaa voimakkaan panostuksen verkkoon. Seurakuntien omien sivujen ohella tarkoitus on näkyä Facebookissa, Twitterissä ja erilaisissa chateissa.
Erilaisille kirkon tiedotuskeskuksen nettihankkeille esitetään lähes kahden miljoonan määrärahaa ensi vuodeksi. Seurakunnissa koulutetaan verkkotyöskentelyyn jopa 3 000 ihmistä lähivuosina.
Kirkko houkuttelee kasvavaa sukupolvea hengellisten asioiden äärelle esimerkiksi Lasten kirkko
-pelillä, missä voi luoda itselleen seurakunnassa seikkailevan virtuaalihahmon. Muualla verkossa voi esimerkiksi chatata papin kanssa tai liittyä kirkon Facebook-verkostoon.
Suomen evankelisluterilainen kirkko: http://evl.fi/
www.merimieskirkko.fi/
Muista myös Nettipappi:www.nettipappi.fi/

Uudistukset jatkuvat Helsinki-Vantaalla vielä pari vuotta

Helsinki-Vantaalla on edelleen käynnissä mittavat terminaalien korjaus- ja saneeraustyöt. Työmaiden vuoksi palveluissa ja kulkureiteissä voi olla muutoksia tai lyhytaikaisia katkoksia. Myös osa lähtöselvitys- ja turvatarkastustiloista on tilapäisesti poissa käytöstä. Matkustajia kehotetaan saapumaan ajoissa kentälle.
Elokuun alussa toteutunut Helsinki-Vantaan terminaalivaihdos on sujunut hyvin. Kaukolentojen viihtyisät tilat ja uudet palvelut saatiin käyttöön viime viikolla. Joulukuussa avataan lisää matkustajatiloja ja palveluja.
Uudistukset jatkuvat lentoasemalla vielä noin kahden vuoden ajan. Vuonna 1969 avatun terminaalin saneeraus alkoi elokuussa. Remontissa ovat nyt lähtöaula 3:n lähtöselvitys- ja turvatarkastuspisteet sekä matkustajatilat porttien 27-28 tuntumassa.
Saneeraustöiden ensimmäinen vaihe kestää kuusi kuukautta, jonka jälkeen tilanne hieman helpottuu. Osa uusista lähtöselvitystiloista avataan maaliskuussa ja kapasiteettia saadaan lisää. Huhtikuussa siirrytään peruskorjaamaan seuraavaa terminaalin osaa. Jonkin verran muutoksia on tiedossa silloinkin.
Terminaalin vanhojen osien peruskorjaus kestää lähes kaksi vuotta. Kun työt vuonna 2012 ovat valmiina, on lentoaseman ilme uudistunut kokonaan. Tilalle tulevat valoisat ja avarat matkustajatilat sekä nykyistä isommat ja paremmin palvelevat lähtöselvitykset ja turvatarkastukset.
Terminaali 1:ssä valmiina ovat alakerran lähtöselvitys- ja tullitilat sekä kahvila- ja palvelupisteet. Yläkerrassa rakennetaan vielä uusia kauppoja, ravintoloita ja muita palveluja. Liikkeet valmistuvat syksyn aikana
Lähtöselvityksen voi tehdä etukäteen internetissä tai lentoasemalla automaatilla. Matkantekoa jouduttaa, kun pakkaa matkatavarat oikein ja varautuu turvatarkastukseen. Syyskuun alusta lähtien myös Helsinki-Vantaalla, kuten monilla muillakin kansainvälisillä kentillä, vyöt on otettu pois ja ne asetetaan turvatarkastuksessa läpivalaisuhihnalle.
www.helsinki-vantaa.fi

Helsingin hotellihinnat romahtivat alkuvuodesta viidenneksen

Suomalaisten hotellihuoneiden hinnat ovat laskeneet tuntuvasti vuoden alkupuoliskolla, kertoo Hotels.comin tuore Hotel Price Index -hotellihinnasto. Eniten hinnat laskivat Helsingissä. Hotellien hinnat laskivat alkuvuonna reilusti myös muissa Pohjoismaissa.
Hotels.comin tarkastelemista kaupungeista hinnat laskivat Helsingissä 19 prosenttia, Tampereella seitsemän prosenttia ja Turussa kuusi prosenttia.
Suomen kaupungit olivat euroalueen matkailijoille Pohjoismaiden edullisimpien kohteiden joukossa. Suomessa saatavilla oli Pohjois-Euroopan hintoihin nähden kohtuullisen hintaisia hotellihuoneita: esimerkiksi Tampereella ja Helsingissä huoneen sai 99 euron ja Turussa 87 euron keskihintaan.
Hotel Price Index -hotellihinnasto (HPI) perustuu Hotels.com-sivustolla tehtyihin varauksiin. Esitetyt hinnat ovat keskimääräisiä hintoja kahden hengen huoneelta per yö. Vertailun hinnat ovat asiakkaiden maksamia hintoja. Hinnaston vertailuun kuului 78 000 hotellia yli 13 000 kohteessa. Uusin HPI-hotellihinnasto vertaili hintoja tammikuusta kesäkuuhun verrattuna edellisvuoden vastaavaan ajanjaksoon.

Uusi jäsenetu Suomi-Seuran jäsenille

Lumihilla Oy tarjoaa Suomi-Seuran jäsenille tasokkaan Ylläshilla-kelomökin vuokralle 10 % alennuksella. Tarjous koskee vuoden 2009 viikkoja 41-51 ja vuoden 2010 viikkoja 3-7 sekä 17-51. Tee varaus tai tiedustelu osoitteessa www.lumihilla.fi ja muista mainita jäsenyytesi.
Koe unohtumaton loma Ylläksellä isommallakin ryhmällä!
Lumihilla Oy offers a high quality log cabin to the members of Finland Society. The Ylläshilla cabin is located in Ylläs, Finnish Lapland. All members get a 10 % discount when renting the 10-bed cabin for any of the weeks 41-51 in 2009 (Oct. 5 – Dec. 20) and the weeks 3-7 (Jan 18 – Feb 21) and 17-51 ((April 26 – Dec 26) in 2010.
Have a look at the Ylläshilla and book your holiday accommodation now on www.lumihilla.fi . Please remember to mention your Finland Society membership.

HUOM! Uudistettu Suomi-Seura ry:n jäsenetuesite lähetetään Suomen Silta -lehden numero 5/2009 mukana.

Muista Suomi-Seuran tuotevälityspalvelu

Tutustu Suomi-Seuran kotimaisiin uutuustuotteisiin kotisivuillamme www.suomi-seura.fi kohdassa Tuotteet / Uutuudet. Tuotevälityksemme kautta saat esimerkiksi suomalaiset kirjat, levyt, dvd:t, Suomen liput. tekstiilit ja joulutuotteet kätevästi kotiisi. Suomi-Seuran jäsenet saavat tuotteet muita edullisemmin.
Tuotevälityksemme kannattaa muistaa myös suunnitellessanne joululahjoja!